Kaunas
Kaunas hurmasi minut helppoudellaan ja edullisella hintatasollaan vieraillessani kyseisessä kaupungissa jo elokuussa, 26.8-28.8.2022. Täytyy myöntää, että tuo oli ensimmäinen kertani Kaunasissa. Varasin matkat yli kolme kuukautta sitten todella edulliseen hintaan, vain 14 euroa menopaluu.Majoituin HOF-nimisessä hotellissa, joka sijaitsee aivan Kaunasin vanhan kaupungin kupeessa.Matkani oli vain kolmen päivän mittainen ja se oli todella sopiva aika tutustua kaupungin historiaan sekä kulttuuriin. Tein myös ostoksia Akropolis-nimisessä ostoskeskuksessa.
Upein nähtävyys matkani
aikana oli ehdottomasti Kaunasin linna. Harmi vain linnaan ei päässyt sisälle
jostain syystä. Ulkoa katsottuna linna kuitenkin näytti todella kauniilta ja
kävelin linnan ympäristössä lähinnä ihaillen linnan rakennustapaa. Kaunasin
linnan läheisyydessä sijaitsee myös kaunis, Kauno Šv. Jurgio Kankinio
katolilainen kirkko, johon pääsi myös sisälle vierailemaan.
Toinen kirkko, jossa vierailin, oli nimeltään Šv. Arkangelo Mykolo bažnyčia (Pyhän arkkienkeli Mikaelin kirkko). Arkkienkeli Mikaelin kirkko oli todella kaunis sisältä ja mennessäni kirkkoon, oli siellä alkamassa ilmeisesti perjantai-iltapäivän messu. Paikallisia, etenkin vanhempia ihmisiä tuli kirkkoon sankoin joukoin kuulemaan hartautta.
Kaunas on myös Euroopan unionin vuoden 2022 kulttuurin pääkaupunki.Se näkyi katukuvassa muun muassa katutaiteena ja erilaisina installaatioina, todella modernia taidetta sanoisin. Taideteoksissa katujen varsilla yhdistettiin niin liikkuvuutta, musiikkia kuin värikkäitä valojakin.
Voin suositella Kaunasia etenkin, jos haluat pienen irtioton arjesta. En tiedä miltä Kaunas näyttää talviaikaan, mutta elokuu oli todella suosiollinen aika matkustaa.
Näkemisiin <3
Sini